OKM myönsi seuratukea voimisteluseurojen kehittämiseen

27.4.2015

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) myönsi kaiken kaikkiaan 4,5 miljoonaa euroa seuratukea yli 400 seuralle yksittäisten tukisummien vaihdellessa 1500 eurosta 30 000 euroon. Hyvinkään, Järvenpään ja Mäntsälän voimisteluseurojen yhteinen HJM-tiimi sai jatkorahoitusta toiselle hankevuodelleen. Hanketta tuettiin nyt 20 000 eurolla.

HJM-tiimin hankkeessa on kyse lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien kehittämisestä. Kolme seuraa haluavat lisätä ryhmiensä määrää, jotta lasten ja nuorten olisi mahdollista valita paremmin sopiva ryhmä niin harjoittelumäärän kuin tavoitteidenkin osalta. Ryhmien määrän kasvattaminen edellyttää lisää ohjaajia sekä tiloja. Hankkeen toinen painopiste onkin toiminnan laadun kehittäminen kouluttamalla ohjaajia ja jakamalla osaamista sekä hyviä toimintatapoja.

”Hankkeen ensimmäisen vuoden tuloksiin oltiin tyytyväisiä ja seurayhteistyömme on herättänyt kiinnostusta myös muissa seuroissa. Nyt saimme jatkorahoitusta hakemamme määrän, minkä turvin hanke jatkuu kevääseen 2016 asti”, kertoo HJM-hankkeen vetäjä Johanna Tuovinen tyytyväisenä.

Hyvinkään, Järvenpään ja Mäntsälän voimisteluseurat ovat tehneet yhteistyötä joukkuevoimistelussa jo vuodesta 2012. Tämä onkin kehittynyt kattamaan jo kuusi Freyat –edustusjoukkuetta, mitkä kilpailevat joukkuevoimistelun kärkisijoituksista omissa sarjoissaan. Tällä hetkellä seurayhteistyöprojektin avulla kehitetään ennen kaikkea kunkin voimisteluseuran lasten ja nuorten harrastetoimintaa.